Kirjoitan kirjaa, olenko luova kirjailija – vai pahainen kirjoittaja?


Niin sanottu taiteellinen luovuus on siitä merkillinen ominaisuus, että sekä omasta, että muiden luovuudesta voi nauttia. Mutta ainoa, jonka luovuuden syntytuskia tai helppoutta voi kokea, arvioida ja säädellä, olen minä itse.

En siis tiedä, kuinka paljon luovuutta on kuollut synnytykseen. Onko maailman kaunein tarina juuri jäänyt syntymättä, koska roskat oli viemättä ja siitä piti huomauttaa juuri kun se tarina oli syntymässä.

Luovuudessa minulla on kolme väylää; soittaminen, säveltäminen (sovituskin voi olla luova, mutta rinnastuu säveltämiseen) ja kirjoittaminen. Voin toki tehdä muitakin asioita luovasti, mutta en pidä taiteellisena esim huonoa käytöstä, jonka joku voi joskus tulkita luovuudeksi.

Soittamalla tuotettu luovuus on minulle helpointa siinä mielessä, että kun se syntyy, se on siinä. Siitä nauttivat tai kärsivät itseni lisäksi paikallaolijat. Useimmat muusikot varmaan soittavat tunteella. Huonoimmassakin esityksessä ovat soittajan esityshetken tunteet mukana, varmasti niin on teknisesti taiturimaisessa esityksessäkin. Kuulijat eivät tietenkään saa esityksestä samoja tunteita kuin esittäjä, mutta usein heilläkin tunteet tulevat pintaan. Kuulijoiden tunteet voivat syntyä soittajan taiturimaisuudesta, ehkä virheistä tai vaikka siitä, että soittaja on tunnettu. Esityspaikkakin voi herättää tunteita.

Kun soitto on loppu, se elää ehkä muistoissa, mutta muuten se on kadonnut lopullisesti. Voi olla, että se on kuvattu tai äänitetty jollain laitteella, mutta ei sitä silti enää eläväksi saa. Soittajan tunteet ovat poissa.

Säveltäminen on enemmän pysyvää, siitä voi jäädä nuotti tai muu noudatettava ohje tai peräti taltio, jossa säveltäjän musiikillinen luovuus sävellyksenä (tai selitettynä) elää. Sävellys syntyy usein, mutta ei aina, pidemmän prosessin tuloksena. Säveltäjä prosessoi tunteitaan mahdollisille kuulijoille. Mutta tunteet, joita kuulijat tuntevat eivät ole säveltäjän tunteita. Kuulijan tunteet ovat hänen omia, jotka syntyvät kuuntelun myötä.

Kirjoittaminen, siis fiktiivisen tarinan kirjoittaminen on erilaista. Vaikka tarina on keksitty, siihen sisältyy kirjoittajan tunteita, ja jos hän kirjoittaa hyvin, tunteet välittyvät melko samanlaisina lukijalle.

Kun kirjoitan tarinaa, kirjoitan siihen omia tunteitani, jotka parhaimpani mukaan yritän tietenkin sijoittaa tarinan henkilöihin. Ne ovat silti tunteitani, jotka paljastan muille. Soittoni katoaa, mutta kirja (jos julkaistaan jossain) elää pitempään. Kun tarinassani joku rakastuu, minä rakastun. Kun tarinassa joku on tyhmä, minä olen tyhmä.

Vaihtoehto olisi tietenkin kirjoittaa jonkun muun tunteita, mutta niitä en voi tuntea, edustan siis kaikkia tarinani henkilöitä niin kauan kuin tarina jossain on luettavissa.

Tavallaan pelottavaa ja saa aina välillä harkitsemaan näppäinyhdistelmää Ctrl+A ja Del (Mäkissä Cmd+A ja Del).

Ps. kirjoitan tarinaa bändistä, triosta. Pelkään, että olen bändin ainoa soittaja.

Tulipahan tämäkin julkaistua.