Kirjoitan kirjaa, olenko luova kirjailija – vai pahainen kirjoittaja?

Kirjoitin tämän kirjoituksen ennen kuin olin tehnyt sopimusta julkaisusta. Nyt päätin päivittää jutun, olenhan nyt julkaissut ensimmäisen romaanini.

Taiteellinen luovuus on siitä merkillinen ominaisuus, että sekä omasta että muiden luovuudesta voi nauttia tai kärsiä. Mutta ainoastaan luova henkilö itse tietää ja tuntee luomisen tuskaa ja iloa.

Kukaan ei tiedä kuinka paljon luovuutta on kuollut luovuuden synnytykseen. Onko maailman kaunein tarina jäänyt syntymättä, koska roskat oli viemättä ja jonkun piti siitä huomauttaa juuri kun se tarina oli syntymässä.

Luovuutta voin toteuttaa kolmella tavalla, soittamalla, säveltämällä (sovituskin voi olla luova, mutta rinnastuu säveltämiseen) ja kirjoittamalla. Voin toki tehdä muitakin asioita luovasti, mutta en pidä taiteellisena esim huonoa käytöstä, vaikka joskus sitäkin pidetään luovalle henkilölle kuuluvana oikeutena.

Minulle helpoin tapa olla luova on soittaminen, se on siinä kun soittaa. Aina ei soitto luista, mutta jotain silloinkin tulee luoduksi. Taitava soittaja osaa kyllä peittää senkin jos soitto ei luista.

Soittajan luovuudesta nauttivat tai kärsivät soittajan itsensä lisäksi paikallaolijat. Uskon, että useimmat muusikot soittavat tunteella. Huonoimmassakin esityksessä ovat soittajan esityshetken tunteet mukana, varmasti niin on teknisesti taiturimaisessa esityksessäkin. Kuulijat eivät tietenkään saa esityksestä samoja tunteita kuin esittäjä, mutta usein heilläkin tunteet tulevat pintaan. Kuulijoiden tunteet voivat syntyä soittajan taiturimaisuudesta, ehkä virheistä tai vaikka siitä, että soittaja on tunnettu. Esityspaikkakin voi herättää tunteita. Soittajan tunteista saattaa saada tartunnan.

Kun soitto on loppu, se elää ehkä muistoissa, mutta muuten se on kadonnut lopullisesti. Voi olla, että se on kuvattu tai äänitetty jollain laitteella, mutta ei sitä silti enää eläväksi saa. Soittajan tunteet ovat poissa.

Säveltämisessä syntyy pysyvää luovuutta, sillä siitä syntyy yleensä nuotti tai muu dokumentoitu ohje tai peräti taltio. Säveltäjän musiikillinen luovuus elää äänitetyssä taltiossa ja nuotissa kun joku tai jotkut nuotista soittavat. Sävellys syntyy usein, mutta ei aina, pidemmän prosessin tuloksena. Säveltäjä prosessoi tunteitaan mahdollisille kuulijoille. Mutta tunteet, joita kuulijat tuntevat eivät ole säveltäjän tunteita. Kuulijan tunteet ovat hänen omia, jotka syntyvät kuuntelun myötä.

Kirjoittaminen, siis fiktiivisen tarinan kirjoittaminen on erilaista. Vaikka tarina on keksitty, siihen sisältyy kirjoittajan tunteita, ja jos hän kirjoittaa hyvin, tunteet välittyvät melko samanlaisina lukijalle.

Kun kirjoitan tarinaa, kirjoitan siihen omia tunteitani, jotka parhaimpani mukaan yritän tietenkin sijoittaa tarinan henkilöihin. Ne ovat silti tunteitani, jotka paljastan muille. Soittoni katoaa, mutta kirja (jos julkaistaan jossain) elää pitempään. Kun tarinassani joku rakastuu, minä rakastun. Kun tarinassa joku on tyhmä, minä olen tyhmä.

Vaihtoehto olisi tietenkin kirjoittaa jonkun muun tunteita, mutta niitä en voi tuntea, edustan siis kaikkia tarinani henkilöitä niin kauan kuin tarina jossain on luettavissa.

Kirjoittaminen on tavallaan pelottavaa luovuutta se saa (kirjoittajan) aina välillä harkitsemaan näppäinyhdistelmän Ctrl+A ja Del painamista (Mäkissä Cmd+A ja Del).

Ps. kirjoitan tarinaa bändistä, triosta. Pelkään, että olen bändin ainoa soittaja.

Tulipahan tämäkin julkaistua.