Rumpali

Rumpalina

Olen rumpali, joka myös laulaa. Rumpalina olen ns yleismies, hallitsen suomalaisen ja ulkomaisen tanssi- iskelmä sekä jazz-, lattari- ja rockmusiikin soittamisen melko laajasti. En hallitse tykitysheviä, enkä edes tiedä nimeltä kaikkia nykykomppeja.

Opetan lyömäsoittimia Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa.
Esimerkkitunti erään oppilaan kanssa.

Aloitin musiikin harrastamisen n. 10-11 vuotiaana rumpalina, aluksi minulla ei ollut rumpuja, joten rummutin käsillä jalkoihini.

Rumpuja pääsin katselemaan (ja koskettelemaan) isäni kanssa mm. poliisien soittokunnan harjoitushuoneella ja isäni mukana keikoilla sekä Poliisien soittokunnan että muiden kokoonpanojen, mm Asser Fagerströmin yhtyeen kanssa. Myöhemmin kokosin itselleni rumpusetin, jonka osat koostuivat poliisien soittokunnasta saatuihin rumpuihin. Rummun soitto jäi taka-alalle useaksi vuodeksi kun opiskelin pasuunan soittoa (n.1968-74).

Täysin soittamatta rumpuja en kuitenkaan ollut, koska opiskelin armeijan soittokunnassa jouduin soittamaan rumpuja mm. vartioparaateissa yms. Tuolloin tuli ensi kosketus rudimentteihin. Myöhemmin pasuunan soitto siis jäi, mutta sen ansiosta opin melko hyvän hengitystekniikan, jota olen myöhemmin hyödyntänyt laulamisessa (olen ns. laulavarumpali). Ensimmäinen ostettu rumpusettini oli käytetty Amati -merkkinen ja kotoisin jostain entisestä Itä-blokista. Ensimmäiset uudet rumpuni olivat Hoshino-merkkiset (Tama rumpumerkin omistajasuvun nimi). Minulla on ollut Ludwig-, Rogers, Remo ja Pearl – rumpusettejä. Nykyinen keikkasetti on Pearl Session Studio.
Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa, jossa opetan, käytän myös Pearlin settejä Export & Masters Custom. Symbaalini ovat Sabianin HHX -mallia

Kuvassa (yllä) vanha Remo Quadura setti.

Alla koivurunkoinen Pearl Session Studio + Pearl Masterworks -sarjan vaahteravirveli (ja Iiris 3v)

Minut tavoittaa tarvittaessa puhelimella (jos tiedät numeron), sähköpostilla (mikko@virto.fi) tai alla olevalla lomakkeella.

    Nimi / Name (required)

    E-mail (required)

    Aihe / Subject

    Viesti / Message