Pääsin armeijasta lokakuussa 1976. Olisin päässyt takaisin töihin Hgin poliisilaitoksen keskuskortistoon, jossa olin kun lähdin varusmiespalveluun. En suinkaan siksi, että olisin ollut jotenkin hyvä tai edes sopiva poliisivirkamies vaan siksi, että soitin pasuunaa. Keskuskortisto oli poliisin tietokeskus ennen tietokoneaikaa, siellä ei työskennellyt virkapukuisia poliiseja. Pääsin sinne isäni ansiosta, joka vielä silloin oli töissä samassa talossa olevassa passitoimistossa. Isäni tuli aikoinaan soittajaksi poliisisoittokuntaan Kaartin soittokunnasta. Siihen aikaan jokaisella poliisisoittajalla piti olla myös ns “poliisityö”, isälläni se oli toimistotyö ulkomaan passien parissa Hgin poliisilaitoksen passitoimistossa. Minun työ keskuskortistossa olisi sopinut täydellisesti poliisisoittajan virkauraan, ehkä siksi soittokunnan silloinen (1976) kapellimestari Arthur Fuhrmann pyysi minua myös soittokuntaan pasunistiksi.
Samana kesänä olin noin kuukauden Turussa varusmiessoittajana Laivaston soittokunnassa. Sitä johti Esko Juuri, jonka tunsin Soittajakoulun ajoilta. Hän oli silloin Soittajakoulun johtaja. Esko Juuri kysyi tulenko varusmiespalvelun jälkeen laivaston soittokuntaan pasunistiksi? En mennyt, enhän käynyt edes reservialiupseerikoulua.
En siis ottanut kumpaakaan tarjousta vastaan. Halusin vapautta ja rummunsoittoa, valitsin freelancer soittajan uran.
Ensimmäinen pitkä ravintolakeikka armeijan jälkeen oli Porissa. Tällä keikalla tutustuin mm kitaristi Rafeen. Uudenvuodenaattona hän lähti kesken keikan kaupungille, tuli noin tunnin päästä takaisin naama veressä. Oli käynyt jossain nakkikioskilla tappelemassa, sympaattinen kaveri, hyvä kitaristi ja laulaja.
Bändin toinen “sankari” oli kosketinsoittaja Pepi H. joka samana Uudenvuodenaattona sammui lavalle ennen keikan loppua. Soitin samaisen Pepin kanssa neljällä kuukauden keikalla, joulukuu 1976, maalis- ja toukokuu ‘ ja kesäkuu ’77. Hän sammui lavalle kerran kuussa. Viimeisen kerran kesäkuussa, jolloin hän sai potkut silloisesta bändistä. Hyvä kosketinsoittaja, mutta alkoholin käyttö oli arvaamatonta.
Tammikuussa 1977 soitin ensimmäisen ns laivakeikan. Se oli Naantali Kapellskärin välillä, Viking lautalla, jonka nimeä en muista. Bändi oli Jan Malmsin duo. Jan on myöhemmin kertonut, että tuolloin alkanut laivakeikka kesti hänellä (muistaakseni) 15 vuotta. Minun keikka (joka oli tuuraus) kesti noin viikon, tosin myöhemmin laivakeikkoja tuli lisää. Sen viikon aikana suuntavaisto katosi täydellisesti. En koskaan tiennyt olemmeko menossa vai tulossa Kapellskäriin vai Naantaliin. Muistan merinäkymän baarin keittiön ikkunasta, jonka äärellä usein olimme tauolla. Jan Malms oli ja yhä on pätevä kosketinsoittaja, ohjelmistosta on jäänyt mieleen “Isn’t She Lovely” joka oli siihen aikaan iso hitti.
Tuon laivakeikan jälkeen jatkoin Helsingin työvoimatoimiston taiteilijavälityksen kautta Börje Ilari -nimiseen bändiin. Börje Ilari oli vanhempi muusikko, joka oli vaikuttanut pitkään ravintolamuusikkona. Trio Börje Ilari on ehkä huonoin bändi, missä olen koskaan soittanut. Kuukauden kestäviä keikkoja ’77 keväällä oli mm Helsingissä Hungaria -ravintolassa (Uuden YO-talon kellari), Stokkan-vintilla, Tenhossa ja Kouvolan Kymenhovissa. Bändissä oli aluksi hanuristi Leo Silmälä. Hän ei ollut huono, mutta ei hallinnut oikein silloista pop-musaa. Leo oli totisen vihainen hanuristi, joka ei juuri Börjeä arvostanut.
Bändiliidari Börje-Ilari oli surkea basisti, mutta mukava ihminen. Hänen laulusuorituksistaan on jäänyt mieleen se, kun soitimme ravintola Tenhossa ja hän lauloi Uriah Heepin -kappaletta “Lady In Black”. Kun päästiin laulussa kohtaan, jossa lallatellaan synkkää teemaa, Tenhon keittiöstä tuli henkilökunta katsomaan mitä ihmettä lavalla tapahtuu. He luulivat että lauluvahvistin tai -kaapit ovat hajonneet. Börjestä käytettiin joskus lempinimeä laulava talonmies, talonmiehenä en häntä tuntenut, mutta laulajana ja basistina hän oli surkea. Tykkäsi silti tehdä molempia.
En muista tuliko kosketinsoittaja Pepi H. minun suosituksesta Börje Ilarin bändiin. Hän soitti Börje Ilarin kanssa mm Kymenhovissa ja (tottakai) sammui lavalle. Alkoholi ei kuitenkaan ilmeisesti vienyt hänen mieskuntoaan sillä Kouvolassa hän kertoi myyvänsä itseään naisille kauppa kävi hänen mukaan kohtuullisesti. En tiedä sammuiko hän sänkyyn yhtä usein kuin lavalle.
Tuon maaliskuun aikana tehtiin noin 40 keikkaa. Iltapäivällä, ennen Stokkan vintin keikkaa haettiin Börje Ilarin kanssa Hungariasta haitsu, virveli ja komppipelti ja hänen basso. Soittimet käsissä kuljettiin jalan parisataa metriä Hungariasta Kolmen Sepän patsaan ohi Stokkaan Vinttiin jonne kuljettiin Stokkan kellosta oikealle olevasta ovesta.
Kun Stokkan päivätanssit oli soitettu, vietiin soittimet samaa reittiä takaisin Hungariaan. Herätimme huvittavaa huomiota, mutta kukaan ei tainnut meitä tuolla “keikkamatkalla” kuvata.
Soitannollisesti pimeä kevät päättyi kun sain laivakeikan kesäkuuksi Viking 5 -laivalle. Kasasin bändin johon kokemattomuuttani pyysin kaksi alkoholistia.
Viking 5
Sain kesäkuuksi runsaan kuukauden keikan Viking 5 laivalle. En muista miten kokoonpanoon (trio) valikoituivat soittajat, mutta kosketinsoittajaksi tuli Pepi, johon olin tutustunut puoli vuotta aiemmin. Basistiksi tuli Hessu. Kumpikin olivat minua vanhempia ja alkoholisteja. Basistin käytökseen alkoholi ei vaikuttanut, vaikka tarve alkoholiin oli niin suuri, että laivalta saatu alkoholi ei usein riittänyt vaan hän kävi lähimmässä System Bolagetissa, Tukholmassa ja Alkossa Helsingissä hakemassa päiväviinit. Basso, joka oli käsiraudoilla kiinnitetty esiintymislavan kaiteeseen oli noin kvartin verran epävireessä.
Kosketinsoittaja Pepi sairastui ns ebrius abijt -tautiin ja teki vain pari keikkaa. Pepin tilalle tuli Henry ‘Henkka’ Strömberg.
Tweet #https://twitter.com/mikko_v