Kun aloitin kotisivujeni uusimisen kohtasin ongelman, joka minulla on melkein aina, kun kerron opiskeluistani ja työurasta. Se on loppututkintojen täydellinen puuttuminen. Miten voi tehdä uskottavan CV:n ilman tutkintoja, julkaisuja, opinnäytteitä ja huomion-osoituksia?
Siihen nähden, että tutkintoja minulla ei ole, olen pärjännyt hyvin. Olen esimerkiksi opettanut eri oppilaitoksissa asioita tai aineita, joista minulla ei ole tutkintoa, tietoa toki on ja sillä on menty. Tutkintojen puuttuminen kuitenkin aiheuttaa ajoittaista luuserifiilistä, olenko surkea valemuusikko, uimamaisteri metsässä?
Edellä olevasta nousee mieleeni myös kysymys, miten asiat olisivat muuttuneet tai menneet toisin jos olisin jonkun loppututkinnon, edes ylioppilastutkinnon*, tehnyt?
*Päivitys edellä olevaan. Kirjoitin ylioppilaaksi Eiran aikuislukiosta 2018.
Suhtautumiseni työkavereihin, kollegoihin tai muihin, joiden kanssa olen jonkinlaisessa ammattisuhteessa, ei määrity tutkintojen kautta. Eniten vaikuttaa ns henkilökemia ja sitten ihan kulloisessakin tilanteessa todentuva osaaminen. Luultavasti näin on myös toisin päin, minuun ei suhtauduta tutkintojen puuttumisen kautta, vaan jotenkin muuten. Miksi tutkintoja sitten tarvitaan, jos ne eivät välttämättä kuvaa henkilön käytännön ammattiosaamista? Vai antavatko tutkinnot luotettavan kuvan osaamisesta?
Lentokoneessa, lääkärissä ja aika monessa muussakin paikassa luotan henkilön osaamiseen jos tiedän, että hänellä on alan tutkinto, siis pätevyys tekemäänsä työhön. Sen sijaan soittohommissa, sillä ei ole minulle merkitystä
Tutkintoja tarvitaan määrittelemään ihmisten osaamista, että tietäisimme mihin kukin meistä kelpaa. On selvää, että esim. lentokapteenilla ja lääkärillä on tutkinto sekä todistus tutkinnosta, koska muuten osaamista olisi vaikea selvittää, mutta varmoja emme koskaan voi olla siitä että hekään osaavat hommat. Ennen vanhaan lentomatkan päätteeksi matkustajat taputtivat kapteenille, ihailtiin osaamista ja oltiin iloisia, että päästiin perille. Oliko se kapteenin ammattitaitoa vai hyvää onnea?
Minullakin olisi ollut mahdollisuus tehdä loppututkinto tai ehkä parikin, siihen oikeastaan tähtäsin nuorempana, mutta enpähän tehnyt. Koulutieni alku oli melko surkea; 60-luvun kansakoulu kansalaiskoululla jatkettuna ja siitä suoraan 15 – vuotiaana sisäoppilaitostyyliin soitto-oppilaaksi Dragsvikin soittokuntaan. Opiskelumahdollisuudet kuitenkin paranivat ankean alun jälkeen. Dragsvikistä pyrin ja pääsin Helsinkiin Soittajakouluun syksyllä 1969. Soittajakoulu oli yhtä kuin Sibelius Akatemian sotilasmusiikkiosasto. Siitä aukenivat ovet. Sibelius Akatemian lisäksi sain 1971 ns rehtorinkirjalla opiskeluoikeuden Helsingin yliopiston musiikki- ja kasvatustieteen laitoksiin, tosin aluksi vain aproa suorittamaan. Lisäksi noihin aikoihin minulle aukeni tie myös USAn Bostoniin Berklee College of Music:n, jonne en kuitenkaan lähtenyt.
Siirryin sotilasmusiikkiosastolta akatemian yleiselle osastolle 1970, mutta siitä ei pasuunaopettaja Lampinen tykännyt. Tutkintoputkeni tökki pahasti, riitaannuin Sibelius Akatemiassa pääaineen opettajani kanssa ja 1971 syksyllä jatkoin opiskeluani Helsingin konservatoriossa, matalammalla tasolla siis.
Pääaineen opettajan käytös ei menisi läpi tänä päivänä, mutta siihen oli ja on tietysti yhä, turha takertua. Se ei olisi ollut tutkinnon varsinaisena esteenä, mutta samanaikaisesti alkanut muusikon keikkaelämä oli. Helsingin konservatorion pasuunaopettaja Henrikki Virkki oli hyvä opettaja kuten oli myös mm. muoto- ja tyylianalyysiä ja soinnutusta opettanut Paavo Soinne.
Opiskelin kevään 1971 vielä Sibelius Akatemiassa, mutta tein myös pasunistina keikkoja, joista sai rahaa. Toukokuussa 71′ tein ensimmäisen kuukauden mittaisen ravintolakeikan ja samassa kuussa kävin kutsuttuna keskustelun Sibelius-Akatemian silloisen rehtorin Taneli Kuusiston kanssa siitä, että mitä tehdään kun pääaineen opettaja ei halua enää opettaa minua. Muut opettajat (4kpl) olisivat jatkaneet opettamistani, mutta toista pasuunaopettajaa ei ollut, enkä vielä silloin tajunnut kysyä vaihtoa lyömäsoittimiin (joita silloinkin soitin) koska olin kuitenkin pasunisti.
Lopetin siis akatemiassa, jatkoin konsalla ja tein keikkoja. Seuraavana keväänä (1972) minua pyydettiin Tapiolan yhteiskoulun Big Bandiin, jonne meninkin ja soitin 1. pasuunaa. Tapiolan bändillä tehtiin vuonna 72´ melko paljon keikkoja, joista merkittävimmät Lontoossa ja Pori Jazzissa, se oli selvästi paras musiikillinen opinahjo siihen mennessä. Tapiolan bändistä alkoi moniosainen soitto- ja työputki, jonka aluksi olin n vuoden Tapani Kansan bändissä, joka oli muodostettu Tapiolan bändin soittajista ja sen jälkeen toinen vuosi Katri-Helenan taustalla ja sitten eri nimisiä bändejä.
Muusikon urani ensimmäinen jakso, jonka aikana tein noin 500 keikkaa, käsitti ajan toukokuusta 1971 tammikuuhun 1976. Jakso loppui varusmiespalvelukseen 1976, jonka vietin tutussa Dragsvikin soittokunnassa sekä Turussa laivaston soittokunnassa. Noihin aikoihin pasuuna jäi lopullisesti taakse. Siihen mennessä olin tehnyt runsaasti keikkoja, eikä missään kysytty tutkintoa. Tätä kirjoittaessani (raha) keikkoja on ollut yli 5000, mutta ei tutkintoa vieläkään.
Jos olisin jäänyt tutkintoputkeen olisin varmaan tuossa vaiheessa (1976) ollut pasuunansoittajana jossain
- armeijan soittokunnassa
- suomalaisessa sinfoniaorkesterissa
Mitään pop/jazz -tutkintoa ei tuohon aikaan ollut, popjazz-tutkintomahdollisuutta piti odottaa vielä noin kymmenen vuotta, joten se kolmas vaihtoehto, joka toteutui, oli olla keikkasoittaja Suomessa, ilman tutkintoa. Oppimisvuodet sen sijaan jatkuvat yhä.
Musiikkialan tutkinnot takaisivat paremman palkan ja varmemman työpaikan opetusalalla, mutta muuta hyötyä niistä ei ole. Ammattiorkestereihin mennään yleensä koesoiton kautta ja muihin bändeihin kaveruus/osaamis/oikeassa paikassa oikeaan aikaan perusteella.
Olen siis pärjännyt ilman tutkintoja, se ei olisi mahdollista ilman kavereita, onnea ja pitää sitä osaamistakin olla.
Silti jos mahdollista kannattaa aina tehdä tutkintoja, ja muistaa, että ammatissa pärjäämiseen pitää oppia käytännön asioita ja ihmissuhteita.
Tweet #https://twitter.com/mikko_v