Kolme vuotta sitten huomasin, että en enää pysty itse leikkaamaan varpaiden kynsiä. Ei vaan taitu. Ihan lähistöllä ei kynsien leikkaajaa ollut, enkä varpaankynsiä mielellään anna kenen tahansa leikattavaksi. Googlasin lähistön jalkahoitajia ja löysin yhden Etu-Töölöstä. Nuorehko nainen otti minut vastaan hienossa hoitolassa. Istuin hoitotuoliin, ”mehua, teetä vai kahvia?” kysyi nainen. Pyysin kahvia ja sainkin latté’n eteeni. Siihen homma meinasikin loppua. Hoitolasta ei löytynyt välineitä eikä ammattitaitoa silloin erittäin paksujen varpaankynsieni leikkaamiseen.
Kahvi ei juuri rauhoittanut mieltäni, sillä pelkäsin koko ajan, että hoitaja leikkaa varpaaseen. Jollain tavalla hän sai nyrhittyä kynteni lyhyemmiksi ja minä kahvin juotua. Lopuksi jalkahoitaja, nuori nainen, sanoi hiukan nolona että tulevaisuudessa minun olisi parempi hakea apua jalkaterapeutilta.
Niin tein ja opin, että jalkaterapeutilta ei ehkä saa kahvia, mutta jalat tulevat kuntoon.
Taas googlasin, mutta tällä kertaa jalkaterapeuttia ja löysin Bodylife’n. Sain ajan heidän hoitolaan Eirassa, jossa Elsa -niminen jalkaterapeutti teki vaikutuksen ammattitaidollaan ensimmäisestä kerrasta lähtien. Kahvia ei ollut tarjolla, mutta hyvää tuulta ja ammattilaisen erinomaista hoitoa. Siitä alkoi yhä jatkuva hoitosuhde, jonka ansiosta jalkani ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan.
Juttelua ja terapiaa
Jalkaterapiassa hoidon ohessa jutellaan paljon. Juttelu luo rauhallisen ja ystävällisen tunnelman, mutta pakko ei ole jutella jos ei halua. Sain tietää että Elsa tykkää juoksemisesta, luonnossa olemisesta, haluaa pitää paikat puhtaana ja on kiinnostunut ihmisistä, kunhan saa välillä latautumisaikaa heidän kohtaamiseen.
Pikkuhiljaa jalkani tulivat yhä parempaan kuntoon, mutta jaloista ylöspäin olin yhä kankea ylipainoinen köntys.
Peilasin itseäni nolona nuoreen ja hyväkuntoiseen terapeuttiin, se johti ajatukseen, että jotain pitää tehdä. Toki ymmärsin, että olen vanha mies, eikä minun kuulu olla yhtä vetreä kuin kolmekymppinen, mutta vanhuuskin on parempi kohdata niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista.
Aloin tehdä lyhyitä kävelyretkiä ja sitten eräänä päivänä jalkaterapiassa olinkin innostunut kun puhelimeni liikuntasovellus näytti, että olin sinä aamuna kävellyt n 4000 askelta. Kerroin askelistani Elsalle, joka katsoi sporttikelloaan ja sanoi, että hänellä askelia on n 8000. Hänelle se oli normipäivä, paitsi että oli vasta aamupäivä, joten askelia tulisi vielä lisää, toki minullekin muutama tuhat.
Kävelyä
Sinä päivänä päätin, että nyt on pakko alkaa liikkua tosissaan.
Otin tavoitteeksi 10 000 askelta päivässä. Myös syömistä aloin tarkkailemaan, iltasyöminen ainakin piti jättää. Olin muutaman kerran tehnyt testikävelyiksi nimittämiäni kävelyitä, joiden kohde oli Bodylifen hoitola Laivurinrinteessä. Se matka (n. 8000 askelta) tuntui jotenkin mukavalta, joten siitä tuli vakioreittini. Kävellessä olo paranee selvästi, ehkä se on se dopamiini jota kävely tuottaa.
Kävelemisestä tuli minulle himo, varsinkin kävely metsässä tuntui hyvältä, vaikka harvoin olen metsässä kävellyt sillä asuinseudullani Jätkäsaaressa metsiä ei ole. Lähimmät metsät ovat Helsingin Keskuspuistossa, Maunulassa ja Pirkkolassa.
Kävelyllä ei tarvitse olla sosiaalinen oli sitten kävelemässä metsässä tai kadulla. Kaduilla hulinaa ja tapahtumia on joskus liikaakin, mutta metsä on täynnä hiljaista energiaa. Joillekin metsä jopa ”puhuu” ei tosin vielä minulle, vaikka humisee kyllä rauhoittavasti.
Luin erään Elinan kirjoittaman tarinan Keski-Suomen maaseudun metsästä, jossa hän on usein viettänyt aikaa ystävien ja sisarusten kanssa. Usein myös yksin, mutta ei hän silti yksinäisyyttä kokenut, sillä metsä lohdutti häntä. Luonto otti vastaan hänen ilot ja surut. Sellaista metsää pitää ehkä hakea Helsingin ulkopuolelta.
Elävä keho
Säännöllisistä hoidoista tuli tärkeä osa elämää, ei pelkästään fyysisen kunnon vaan myös henkisen hyvänolon vuoksi. Jutustelut Elsan kanssa piristävät mieltä, vaikka rönsyävät välillä kauas hoitolan seinien ulkopuolelle. Tätä kirjoittaessa olen yli 20 kg kevyempi kuin sinä päivänä kun päätin että jotain on tehtävä. Olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa on hyvä jutella. Tärkeimpänä yllykkeenä kävelemiseen ja kunnon kohentamiseen on se hyvä olo ja neuvot, jotka sain jalkaterapiassa. Ilman Bodylife’a en luultavasti olisi aloittanut kävelyä. Ammattilaisten hoidossa on hyvä olla.
Tweet #https://twitter.com/mikko_v