Simo S.

Tänään kuulin, että Simo on kuollut. Tutustuin Tapiolan yhteiskoulun  bigbandissa trumpetisti Simo Salmiseen. Meistä tuli ystävät, muistan kuinka harjoittelimme kaksistaan milloin mitäkin, esimerkiksi Herb Alpertin Tijuana Brass Band kappaleita (mikä oli vähän noloa, sillä olimmehan jazz-muusikoita), minä pasuunalla ja Simo tietysti trumpetilla. Aika usein harjoittelimme kotonani Yrjönkadulla, mutta myös Tapiolan yhteiskoulun tiloissa. Simo oli herkempi, luontaisesti empaattisempi kuin moni muu Tapiolan kavereistani, samalla vakava ja vastuuntuntoinen. Siinä missä useimmat Tapiolan yhteiskoulun bigbandin sen aikaisista soittajista keskittyivät opintoihinsa, saadakseen turvalliset ja vakaat lähtökohdat aikuisuuteen Simo oli täysillä muusikko. Kadehdin Simoa kun hän uskalsi lähteä maailmalle, itselläni oli hiukan aiemmin mahdollisuus lähteä USA:n opiskelemaan, mutta en uskaltanut. Simo ei olisi pelännyt tai ainakaan pelko ei olisi ollut esteenä, kun musiikista oli kysymys.

Se noin puolitoista vuotta, jonka olimme yhtäaikaa Tapiolan yhteiskoulun bigbandissa ja Diamond Brass -yhtyeessä (kuva yllä, Simo 1. vasemmalta minä 1. oikealta,) jätti minulle Simosta kuvan ystävällisestä, vastuuntuntoisesta, omalla tavallaan herkästä ja toiset huomioon ottavasta kaverista. Simo ei suvainnut päihteitä hän paheksui syvästi kun minä, Jyrki N. Tomi P. ja muutama muu joskus otimme viiniä ja poltimme pilveä, hän oli meistä selvästi huolissaan. Itsestään ihmisenä hän ei ehkä välittänyt yhtä paljon kuin kavereista, vaikka olisi pitänyt. Simo oli todella ahkera harjoittelemaan, muusikkous oli hänelle asia numero yksi ja poika nimeltä Simo toisarvoinen.

Simon ura lähti todella kovaan nousuun tuon ajan jälkeen, itse lähdin pitkälle tanssibändikierrokselle, musiikillisesti olin yhtä alhaalla kuin Simo oli ylhäällä.

Kun joskus noin 30 vuotta tuon jälkeen kohtasimme Helsingin Malmitalossa oli Simo paljon nähnyt ja kokenut, elämä näkyi Simosta siinä määrin, että puheesta ei oikein saanut selvää. Sama ystävällinen hymy hänellä silloinkin vielä oli. Olimme molemmat edelleen muusikoita, mutta Herb Alpert ei ollut enää in.