Hännystelijöiden Suomi

Melkein joka päivä mietin jossain vaiheessa, miksi Suomen menestys maailmalla on niin harvinaista ja kun sitä tapahtuu, menestyjistä tehdään ikoneja. Toisaalta meillä on myös suomalaisia menestyjiä, joita ei tunneta. Mutta kyllä heidätkin ikonisoidaan jos vaan mediat löytävät, mutta onneksi heitä kaikkia ei löydetä.

Päivittäisten uutisten lukeminen kuten myös esimerkiksi Facebook -päivitysten seuraaminen paljastaa yleisellä tasolla (joka toki koostuu yksittäisten ihmisten mielipiteistä) sen, että suomalainen tykkää, kannattaa ja seuraa asioita niiden tunnettuuden ei sisällön ts esim. ammattitaidon mukaan.

Ammatti- tai mikään muukaan taito ei puhuta, kun uutisissa kerrotaan jostain uudesta mahdollisesta menestyjästä. Emme ole kiinnostuneita sisällöstä koska haemme uutta Nokiaa, Roviota tai jotain mikä on meille ennestään tuttua. Suurimmasta osasta mahdollisia menestyjiä ei tosin kerrota mitään, koska kukaan jolla olisi mahdollisuus tavoittaa muitakin kuin omat kaverit, ei ole näistä mahdollisuuksista kiinnostunut.

Hirveän suurelta osalta suomalaisia tuntuu puuttuvan osaamisen ja/tai ammattitaidon arvioinnin kyky. Arvioita tehdään sen perusteella onko joku tunnettu tai onko asia osa jotain ennestään tunnettua. Siksi ne, joilla on ”valtamediat” käsissään määrittelevät menestyjän ja määrittely tehdään yleisen kiinnostavuuden ei osaamisen perusteella.

Koska eri mediat (yhtiöt) haluavat tehdä tulosta kertovat uutiset, tv- ja radio-ohjelmat ja artikkelit yms. lähinnä olemassa olevasta, koska siitähän kansakin tykkää. Mutta niin näyttää kansakin tekevän somessa, tykätään ja linkitetään lähinnä sellaisesta, mikä jo on tunnettua ja tykättyä tai jonka tykkäämisestä tykkääjä arvioi olevan itselleen hyötyä.

Tuntematon ei kiinnosta vaikka olisi kuinka hyvää ja huono kiinnostaa jos on tunnettu.

Esimerkiksi Ruotsissa asia on toisin, siksi heidän menestyjillään menestys on suurempaa ja pitkäaikaisempaa.

Onneksi tämä ei ole aivan absoluuttinen totuus, tämäkään. Koska monelle julkisuus ei sovi, menestyä haluaa silti luuserikin.