Alussa oli rytmi

1960-luvun alkupuolella, kun aloin opiskella rummunsoittoa, oli yleistä että rumpalinaluilla oli vain virveli eli pikkurumpu käytössään. Minulla ei ollut alussa edes sitä, vaan rummuttelin käsillä jalkoihini. Mutta rytmi oli, jonka aiheutti The Beatles kappaleella Twist And Shout, joka vuonna 1963 soi ehkä kerran pari viikossa Suomen Yleisradion rinnakaisohjelmalla, Radio Luxemburgissa se soi yöllä, mutta melkoisen suhinan ja kohinan keskellä.
Nykyisinkin vakavamielinen rumpujen eli lyömäsoitinten oppiminen alkaa usein virvelirummulla, käsitekniikan opiskelulla. Kävin jonkun aikaa rumputunneilla Suomi Pojissa, jossa opettajana toimi sen aikainen (n.1963-65) Kaartinsoittokunnan ylikersantti Aho, tunnit olivat Katajanokalla soittokunnan harjoitustiloissa kasarmirakennuksen kellarissa. Suomipojista minulle luvattiin virveli, jota en koskaan kuitenkaan saanut. Virveli piti olla eräässä Espoolaisessa koulussa, josta se piti hakea, mutta kun sitä broidin kanssa haettiin ei paikalla ollut ketään.

Ensimmäisen rumpuni sain Helsingin Poliisien soittokunnasta joskus 1964. Rumpu oli vanha metallivirveli n 6,5″ syvä, sen antoi minulle soittokunnan silloinen rumpali Usko Nord. Usko oli isäni työ- ja soittokaveri, isä soitti poliiseissa tuubaa.

Aloitin soittoharrastuksen n 10 vuotiaana 1963, joka myös oli Beatlesien läpimurtovuosi Suomessa. Beatlesien myötä ymmärsin, että pelkkä virveli ei rumpalille riitä, pitää olla  rumpusetti. Oikeaan rumpusettiin olisi tarvittu rahaa, eikä sitä lähipiirissäni ollut.
Rahavarojen puutteessa Ringon käyttämää Ludwig -merkkistä rumpusettiä en saanut, vaikka Beatlesien hurjan suosion myötä Ludwig – rummuista tuli tuon ajan  suosituin rumpumerkki. Ludwig -rumpuja valmistettiin Chicagon tehtaalla 60-luvulla  kolmessa vuorossa 24/7. Ludwig -settiä haluaville lohtua toi Beatles-purukumien mukana tulleet kuvat, joita minäkin keräsin.

Ensimmäinen, omin käsin tehty setti

Eka rumpusettini syntyi edellä mainitusta virvelistä, vanhasta pyöreästä kalatynnyristä, josta tein bassarin sekä yhdestä kuhmuisesta symbaalista (Poliisien soittokunnasta sekin), joka oli n 14″ ja hyvin paksu, soundi kattilatasoa. Tällä köyhissetillä harjoittelin aina siihen asti kunnes menin soitto-oppilaaksi 1968 syksyllä.

Soitto-oppilasjärjestelmä oli Puolustusvoimien ylläpitämä sisäoppilaitostyyppinen sotilasmusiikinkoulutusjärjestelmä, jonne mentiin yleensä n 15-16 vuotiaana, oppivelvollisuuskoulun jälkeen. Valmistuminen sotilasmuusikoksi kesti n 4 vuotta. 

Jo hiukan ennen soitto-oppilasaikaa minua “aivopestiin” valitsemaan jokin kunnon soitin, rumpujen sijaan ja rummut jäivätkin salaiseksi paheeksi muutaman vuoden ajaksi. Koko soitto-oppilasajan tosin soitin monien muiden soitto-oppilaiden tapaan vartioparaateissa pikkurumpua ja iltaisin harjoittelin salaa soittokunnan settillä.

Ammattimuusikon urani alkoi 1971 pasunistina, mutta jo 1973 soitin bändeissä pasuunan lisäksi konga-rumpuja. 1974 perustimme yhtyeen, jossa rumpalin homma oli jaettu kahden “puhaltajan” kesken, joista toinen olin minä. Rummut olivat bändin toisen rumpalin, joka minun rummuttaessa soitti trumpettia.

Amati

Ensimmäinen oikea rumpusettini oli Amati -merkkinen, jonka ostin muistaakseni (mutta ei varmuudella) Mirschin soitinkaupasta Helsingistä. Tämä tapahtui vasta noin 1974, tilanteessa jossa pasuuna alkoi jäämään taustalle ja tein yhä enemmän keikkoja rumpalina. Pikkutomi n 12-13″ lattiatomi 14″, virveli 14″ ja bassari 22″. Symbaalit: aksentti, komppi ja hihat, muistaakseni vanhoja Zildjaneja ja Paisteita. Rummut olivat paskanvalkoiset, joten päällystin ne kaakelikuvioisella DCfixilla (tarramuovi).

Hoshino

Amati-setti ei ollut minulla edes vuotta ja toinen settini v 1975 oli sininen Hoshino -merkkinen, jonka ostin lohjalaisesta musiikkikaupasta. Myyntiargumentti oli se, että ne olivat Tama’n valmistamat, (Tama on Hoshino Gakkin tuotemerkki) 12″, 13″, 14″ tomit 14″ virveli ja 22″ bassorumpu. Pellit: Crash, komppi ja haitsut Paiste 2002.

Hoshinon jälkeen siirryin huomattavasti “keikkauskottavampaan” settiin kun ostin Soitin Huttuselta käytetyn mustan Rogersin Londoner 5 -setin.

Rogers Londoner

Käytetyn Rogers-setin ostin loppuvuodesta 1976. Setin rummut olivat 12,13,14″ tomit 22″ bassari ja 14/5″ virveli. Rogers -setissäni oli Rogersin Dynasonic -virveli, joka ei ollut Londonerin vakiovirveli. Dynasonic oli aikansa huippuvirveli, mutta ei ole silti saanut sellaista legendan viittaa harteilleen kuin Ludwigin virvelit (Black Beauty). Symbaalit olivat tuohon aikaan pääasiassa Paiste 2002 -sarjaa.

Rogers setissä ei ollut mitään vikaa, mutta halusin uuden setin.

Ludwig Rockers

Neljäs settini ja ensimmäinen uutena ostamani oli Ludwig Rockers -setti. Sen ostin 1980 -luvun alussa muistaakseni myös Soitin Huttuselta, josta olivat myös rumpukotelot.
Tuohon aikaan kukaan muu kuin Soitin Huttusen Markku H. ei osannut tehdä kunnon rumpukoteloita.
USA:ssa valmistetut Ludwigit olivat laadukkaat ja vaikka Rockers mallisto ei ollut Ludarin parasta laatua oli se kuitenkin erittäin hyvä setti. Ludareilla tein keikkoja aina vuoteen 1994, jolloin ostin seuraavan uuden settini.

Ludareiden kanssa yhtäaikaa minulla oli pari muutakin settiä, joilla en kuitenkaan voinut, enkä edes yrittänyt, korvata Ludareita.

Simmons SDS8

1980-luvulla tulivat ensimmäiset sähkörummut markkinoille, Simmons aivan ensimmäisten joukossa. Minäkin innostuin ja ostin Klaukkalan Musiikista Simmons SDS8:n, viisi osaisen sähkösetin. Simmons SDS5 oli legendaarinen sähkörumpusetti, josta SDS8 erosi mm niin, että SDS8:ssa oli vain analogiset äänet. SDS8 oli myös huomattavasti halvempi kuin SDS5 ja 7. Sähkörummut kiinnostivat minua, koska sen ajan pop ja rock -levytyksissä niitä käytettiin paljon, varsinkin englantilaiset käyttivät juuri Simmonsia. Muutaman kerran menin niillä keikalle, mutta ne eivät toimineet sen paremmin jazzissa kuin iskelmä/tanssimusiikissakaan. Minun rumpalin arjessa niillä ei siis ollut juuri mitään käyttöä, joten vaihdoin ne Klaukkalan musiikissa johonkin muuhun (en muista mihin).

Pearl

1. Pearl -settini (nykyään en muuta käytäkään) oli valkoinen ns “moposetti” 12″, 14″ tomit ja 18″ bassari. Saattoi olla, että vaihdoin Simmons SDS8 -setin tähän Pearl-settiin. Käytin moposettiä joillakin keikoilla, mutta en tykännyt siitä, vaikka se siihen aikaan antoikin uskottavuutta joissain (jazz) piireissä.
Erään jazz-keikan jälkeen, jolla käytin settiä 1. kerran, bändin kitaristi soitti minulle ja sanoi, että “soitit vitun huonosti”. Ei se keikka minusta mitenkään huonosti mennyt, mutta soitin ehkä liikaa, koska olin niin innostunut uudesta setistä. Pearl kuitenkin vaihtui ja uudeksi leluksi tulivat “Rims” merkkiset “kalvorummut”.

RIMS

RIMS Purecussion headset rummut olivat aikanaan mullistava uutuus rumpaleille, ennen kaikkea paljon rumpuja roudaaville rumpaleille. Niiden idea oli se, että koko setti meni yhteen kuljetuslaukkuun, jonka yksi aikuinen helposti kantoi olalla.

Rimsseissä oli esiviritetyt Remon kalvot ja joihinkin tilanteisiin ja (pieniin) paikkoihin rummut sopivat paremmin kuin voisi kuvitella, soundi ei ollut “paha”.

Minun Rimssit olivat mukana mm. 1990 Dresdenissä silloisessa Itä-Saksassa eräillä isoilla festivaaleilla, siellä järjestäjät innostuivat hassuista rummuista niin paljon, että jouduin kasaamaan ne pääkonserttiin, joka pidettiin n 2000 hengen konserttisalissa.

RIMS-setin myin hyvälle ystävälleni, joka vaimonsa kanssa teki duona keikkoja, vaimo soitti RIMSsejä.

Remo

Remot ostin 1994 Kampista, en muista mikä oli liikkeen nimi, mutta myyjä oli Ollilan Timppa, itsekin rumpali. Olin aloittanut rumpuopen työn Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa elokuussa 1992, siellä oli siihen aikaan yksi rumpusetti, joka oli Tama -merkkinen, hopean värinen helmiäiskuvioinen kopio 60-luvun Ringo -Ludareista.

Rumpuopetukseen satsattiin “rautapuolella” 1. kerran 1994, jolloin sain luvan ostaa opistolle noin 6-7 tuhannen markan eli euroissa noin tonnin setin. Timpalla oli myymälässä kaksi minua kiinnostavaa ja hintaluokkaan sopivaa settiä, musta Pearl Export ja punainen normaalisti viritettävä Remo Quadura (Remolla oli rumpuja myös erikoisella pyöritettävällä virityskoneistolla). Molemmat olivat 20″ bassarilla 12″, 13″ ja 14″ tomit ja 14″ virveli. Pearlin lattiatomi oli symbaalitelineeseen kiinnitettävä ja Remon omilla jaloilla. Pearl Export oli paljon valmistettu luotettava rumpumallisto, mutta Remon valmistusmateriaali oli puukuitua, joka soi hyvin melkein missä tahansa ja mm Matti Oiling soitti Remoilla. Päätin ottaa molemmat, Pearlit opistoon ja Remot itselleni.

Remot olivat “ihan ok setti”, mutta halusin vaihtaa sen oikeisiin puurumpuihin ja siinä vaiheessa olin jo vakuuttunut Pearlin laadusta, jota myös työpaikallani käytettiin.

 

Pearl Session studio

Pearl Session Studio -setti valikoitui minulle osaksi silloisen edullisuutensa, mutta erityisesti laatunsa puolesta. Olin jo aikaisemmin saanut käyttööni J.R. Robinsonin suunnitteleman Pearl Master Works -virvelin, mutta koska sopivan hintaista MW -settiä ei ollut näköpiirissä ostin koivurunkoisen Session Studio -setin, enkä ole katunut. Virveleitä on useampi mm Mike Mangini signature 10″. Symbaalit ovat kaikki Sabianin eri malleja, ride, crash, splash, china yms.

Työpaikallani on useita rumpusettejä sekä muita lyömäsoittimia kuten congat, bongot, timbales -rumpuja, marssibassorumpu ja -symbaalit, kellopelit, timpanit yms. Monilla keikkapaikoilla, joissa käyn on myös “talon” rummut. Omaa settiä käytän aina kun se on mahdollista.

Jos olisin 60-luvulla nähnyt tulevaisuuteen, eli työhuoneeseeni, joka on täynnä erilaisia lyömäsoittimia en varmaan olisi uskonut silmiäni. Olen siis siinä mielessä onnellisessa asemassa oleva rumpali.

Tweet #https://twitter.com/mikko_v